sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Viimeinen matkapäivä

Viimeinen matkapäivä oli maanantai 15.5.2017, jolloin palasin illalla kotiin.

Tein aamulla netin kautta Finnairin lennon lähtöselvityksen, mutta heillä ei ollut silloin vielä tiedossa lennon terminaali eikä portti. Myöhemmin vaimoni lähetti minulle kuvan Tegelin lentoaseman infosivusta, jonka mukaan kone lähtee C-terminaalin portilta C66.

Lähdin hotellista taksilla, vaikka lentokenttäbussilla on pysäkki saman korttelin kohdalla kulman takana. Olin tullut sillä bussilla pari kertaa keskustasta hotelliin ja todennut, että siinä ei ole mitään eritystä tilaa tai telinettä matkatavaroille. Kerran näin, kun kaksi miestä seisoi matkalaukkuineen nivelbussin nivelen kohdalla. Se oli terveillekin miehille hankala matka, joten selkävammainvalidina maksoin mieluummin taksimatkasta 20 euroa (= 17,30 + pyöristys ylöspäin).

Ilman vaimolta saamaani terminaalitietoa en olisi tiennyt, mihin terminaaliin pyytäisin taksin ajamaan. Nyt pyysin häntä ajamaan terminaaliin C. Ajattelin jättää matkalaukkuni siellä heti lentoyhtiön haltuun ja mennä sitten A-terminaaliin kunnon ravintolaan lounaalle. Siis johonkin niistä ravintoloista, jonne ei saa viedä matkatavarakärryä. Matkalaukkuja otettiin kuitenkin vastaan vain tunnin ajan ennen sitä hetkeä, jolloin ne on viimeistään jätettävä. Siihen oli aikaa vielä 5 tuntia. Silloin muistin, että A-terminaalissa on myös matkatavaroiden säilytyspalvelu. Menin kärryni kanssa sinne ja kysyin, voinko jättää matkalaukkuni sinne säilytykseen muutaman tunnin ajaksi. Säilytysmaksu näytti olevan 7,20 euroa alkavalta vuorokaudelta. Minulle vastattiin, että periaatteessa kyllä, mutta ei nyt, koska ”kone on rikki”. Niinpä lähdin kärryni ja matkatavaroitteni kanssa takaisin terminaaliin C.

Terminaalissa C ei ole mitään kunnollista ruokaravintolaa vaan vain pikaruokapaikkoja. Kun en ollut tällä matkalla syönyt yhtään burgeria, menin sellaiseen paikkaan ja tilasin Mäkkärin ”Big Mac” –ateriaa muistuttavan aterian. Harvoin jätän tilaamastani ateriasta mitään syömättä, mutta tuosta jätin puolet syömättä. Valokuvasin aterian ennen syömistä. Kuva sisältyy tähän kertomukseen liittämääni valokuva-albumiin. Kuvassa se näyttää ihan hyvältä, mutta kun lihaa tuli esille sämpylän sisältä, se oli ällöttävän näköistä ja makuista. Muilta osin ateria ei maistunut miltään.

Siellä sitten istuin käytävällä matkatavarakärryn kanssa ja kirjoitin läppärillä sylissäni tähän matkakertomukseen edellisiä päiviä. Tegel ei tarjoa sitä palvelua kuin Helsinki-Vantaa, että odotustiloissa voisi käyttää verkkopistorasiaa, mutta onneksi läppärini toimii täydellä akulla yli 3 tuntia. Sen kuluttua menin taas katsomaan, joko voisin luovuttaa matkatavarani ruumaan, mutta se ei ollut vieläkään mahdollista.

Matkalaukku piti jättää ruumaan toimitettavaksi viimeistään klo 18:25. Menin noin klo 17:15 katsomaan tilannetta. Sinne oli ilmestynyt monitoriin ”Finnair” ja kolme jonoa, joissa oli ainakin 50 ihmistä matkatavaroineen. Kolmella palvelutiskillä oli virkailija, mutta he eivät ottaneet vielä laukkuja vastaan, vaan juttelivat vain iloisina keskenään. Jonossa seisovia asiakkaita se tietysti ärsytti. Totesin ääneen, että palvelu on kuin Nordean konttorissa nykyään. Siihen yksi nainen jatkoi: ”Niin on. Asiakkaat seisovat jonossa, mutta mitään ei tapahdu”. – Ilmeisesti virkailijat eivät saaneet laittaa matkalaukkuja hihnalle kuin klo 17:25-18:25, mutta ehkä olisi parempi, jos virkailijat odottelisivat ajan kulumista jossakin muualla kuin siinä tiskin takana asiakkaiden nähden.

Sanoin minua lopulta palvelleelle miesvirkailijalle suomeksi, että olen tehnyt lähtöselvityksen, mutta en pystynyt tulostamaan sitä. Minulla oli henkilökortti kädessä, kun näin muiden menevän tiskille passi kädessä. Virkailija otti mitään sanomatta henkilökorttini, laittoi matkalaukkuni menemään ja tulosti minulle tarkastuskortin. Kun kysyin vielä suomeksi yhtä asiaa, kävi ilmi, ettei hän ymmärtänytkään suomen kieltä.

Sitten piti avata tarkastuskortilla portti turvatarkastusjonotukseen. Kokemattomana näytin korttia skannerille väärin päin ja jäin siihen tulpaksi, kunnes yksi saksalainen miesmatkustaja käänsi korttini oikein päin ja portti avautui. Valitsin reunimmaisen turvatarkastusjonon, mikä oli viisas valinta. Seurasi nimittäin elämäni perusteellisin turvatarkastus. Kun väsyin seisomaan, pääsin seinän vierelle istumaan sellaiseen paikkaan, missä en ollut muiden matkustajien tiellä tai silmätikkuna. Minulla oli päällä takki, jossa on runsaasti taskuja, ja reisitaskuhousut, joissa on myös runsaasti taskuja. Kaikki taskut piti tyhjentää ja myös kengät riisua. Vyötä ja henkseleitä ei tarvinut riisua, mutta aluspaidan alla oleva flanellinen kaulapussi aiheutti piippauksen ja sekin piti riisua. Äitini teki sen minulle vuonna 1976, kun olin lähdössä ensimmäiselle matkalle USA:an. Siitä lähtien se on ollut minulla kaikilla ulkomaamatkoilla. Pidin siellä aikanaan matkashekkejä, seteleitä ja luottokorttia, eikä se ole koskaan aiheuttanut turvaportilla piippausta. Nyt siellä oli myös sirullinen luottokortti. Luultavasti juuri sen siru aiheutti piippauksen.

Luulin jo läpäisseeni tarkastuksen, mutta turvamies osoitti vielä vasenta reisitaskua ja sanoi, että siellä on vielä jotakin. Siellä ei ollut muuta kuin Suomesta ostamani avattu Mynthon-pastillirasia, josta oli pudonnut pastilleja taskun pohjalle. Otin sen rasian esille ja sitten vielä kaksi pastillia taskun pohjalta. Näytin niitä pastilleja, laitoin ne sitten suuhuni ja söin ne. Hänen osaltaan tarkastus oli sillä selvä. Kun hain reppuani hihnalla olevasta muovikaukalosta, toinen mies sanoi moittivaan sävyyn, että minulla on repussa tietokone ja kaikki ”apparaatit” pitää ottaa esille. Niinpä otin sen esille ja hän vei repun ja tietokoneen uudelleen läpivalaisuun. Sen jälkeen hän tarjoutui laittamaan sen takaisin reppuun. Annoin hänen tehdä sen. Lopuksi hän toivotti minulle hyvin ystävällisesti hyvää matkaa.

Sen jälkeen menin vessan kautta portille 66 odottamaan. Dokumenttien mukaan siellä piti olla viimeistään 18:40. Sain sieltä istumapaikan ja ihmettelin, minne ne kaikki monet kymmenet Finnairin matkalaukkutiskillä jonottaneet ihmiset olivat kadonneet. Vaimoni lähettämän Tegelin lentoaseman näytönkuvan mukaan koneen piti lähteä portilta 66 ja se luki myös Finnairin virkailijan minulle juuri ennen turvatarkastusta tulostamassa tarkastuskortissa (Boarding pass). Kun nousin seisomaan, puin takin päälleni ja nostin repun selkääni, näin siinä lähellä Finnairin koneen, jonne ihmisiä oli jo kävelemässä portilta 62. En tiedä, mistä he olivat saaneet tiedon portin vaihdosta. Menin pitkän jonon viimeiseksi. Kysyin siinä edelläni olevalta naiselta, mistä hän sai tiedon portin vaihtumisesta. Hän kertoi, että se vaihdettiin ensin 66:sta 63:ksi ja sitten vielä 62:ksi, mutta hän ei vastannut kysymykseeni, mistä hän sen tiedon sai. Portilta 62 oli lyhin kävelymatka koneeseen. Matkustajat menivät ovesta ulos, kävelivät asfalttia pitkin koneen luo ja kiipesivät sitten portaat ylös. Minulta kysyttiin siinä rappujen juurella tarvitsenko apua, kun kuljin kyynärsauvan kanssa. Sanoin, että en tarvitse, enkä ymmärrä, millä tavalla kukaan olisi siinä voinutkaan auttaa. Pidin portaita noustessani oikealla kädellä kiinni kaiteesta ja vasemmalla kädellä kyynärsauvasta.

Ilmeisesti Finnairin virkailija oli käynyt sanomassa portin 66 läheisyyteen kerääntyneille ihmisille lähtöportin muutoksesta siinä vaiheessa, kun minä oli vielä turvatarkastuksessa. Kun minä pääsin sieltä portille 66, siinä oli vain muutamia ulkomaalaisia ihmisiä.

Kun koneemme rullasi rullaustiellä kohti kiitoradan päätä, kiitorataa pitkin ajoi samaan suuntaan kaksi keltaista turva-autoa kovaa vauhtia. Ne kääntyivät poikittaiselle tielle ja ikäänkuin sulkivat sen. Otin niistä valokuvan.

Koneemme nousi lännen suuntaan. Istuin taas, kuten menomatkallakin, vasemmalla puolella ikkunapaikalla 4A, ja otin ikkunan läpi valokuvia ylittämistämme alueista. Kuvat ovat julkaisemassani albumissa. Siellä oli hyvin suuria kerrostaloalueita. Siis talot olivat korkeita ja leveitä ja niitä oli monilla alueilla paljon. Olisi mielenkiintoista tietää, olivatko ne alueet vielä Länsi-Berliiniä vai Berliinin länsipuolelle DDR:n aikana rakennettuja. Seuraavaan Berliinin matkaan mennessä aion tutkia Googlen satelliittikuvien avulla, minkä nimisiä alueita ne ovat, ja sitten harkita jossakin sellaisessa käymistä. Olisi mielenkiintoista nähdä, minkälaisia ihmisiä niissä asuu (saksalaisia vai maahanmuuttajia), minkälaisia palveluja siellä on, minkälainen yleinen ilmapiiri on ja uskaltaako siellä turisti kävellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti